Paita/Shirt: second-hand, Chinot/Chinos: WE, Huivi/Scarf: SIX
Monessa blogissa näkee juttua laihduttamisesta ja kiinteytymisestä ja sen sellaisesta. Kuntoilusta. Minun blogissani ei ole kuntoilujuttuja juuri näkynyt, koska en ole kovin innokas liikkuja. Pyrin hyötyliikkumaan niin paljon kuin mahdollista, eli kävelen portaat ylös yms, mutta muuten en ole liikunnalle juuri uhrannut aikaa tai energiaa.
Ruokavalioni on myös korjauksen tarpeessa. Monet ovat ihmetelleet, että miten pysyn hoikkana, vaikka syön aivan järkyttäviä määriä karkkia ja muita herkkuja. No, ei kai siinä painokaan hirveästi nouse, jos ei syö juuri mitään niiden edellämainittujen herkkujen lisäksi. Herkuissa ei myöskään ole hirveästi vitamiineja ja muita keholle hyödyllisiä ja tärkeitä aineita, eli ei ole varsinaisesti mikään ihme, että olen sairastellut oikein urakalla. Lyhyestä virsi kaunis, olen aliravittu, olen ollut jo pidemmän aikaa.
En koe itseäni varsinaisesti
laihaksi, hoikaksi ehkä, mutta en laihaksi. Oikeastaan minulla ei ole kunnon käsitystä siitä millainen ja minkäkokoinen vartaloni on. Uskokaa tai älkää, mutta inhoan vaateostoksilla oloa, sovitushuoneet ovat aivan hirveitä. Ehkäpä siksi rakastankin kenkien ostamista...
Miksi en sitten syö kunnolla? Eihän kukaan nyt voi olla näin addiktoitunut sokeriin? Suurin syy on varmaan stressi. Elämäni on ollut erittäin stressaavaa viimeiset pari vuotta, ja "paha" stressi aiheuttaa ruokahalun katoamista. Syömisellä ja syömättömyydellä pystyn myös kontrolloimaan painoani, mikä osaltaan saa minut tuntemaan oloni hiukan turvallisemmaksi kaiken kaaoksen keskellä.
Minulle on huomauteltu jo aikaisemmin ruokailu- ja liikuntatottumuksistani, mutta olen lahjakkaasti ollut huomioimatta läheisteni huolta. Viime lauantaita minun on kuitenkin vaikea olla huomioimatta, koska oma kehoni rupesi ilmoittamaan, että nykyisellä menolla olen sairaalakunnossa hyvinkin pian. Ei pelkällä sokerilla elä. Lauantain jälkeen ystäväni ovat myös päättäneet, että nyt tarvitaan jonkin sortin interventio. Etenkin D:n best-man, joka oli viime viikonloppuna Suomessa ja pääsi siten todistamaan takykardiaani on ollut hyvin tiukkasanainen ja jopa vihainen minulle siitä, että en pidä hyvää huolta itsestäni. ("voisit vaikka kirjoittaa opaskirjan siitä kuinka voi tappaa itsensä hitaasti ja kivuliaasti")
Pakkohan minun on ollut ottaa opikseni, varsinkin kun pelkkä kevyt liikunta nostaa sykkeen pilviin, ja aionkin nyt ryhtyä muuttamaan omia elämäntapojani parempaan suuntaan: enemmän liikuntaa, ja säännöllistä ruokailua. Paino saisi nousta pari kiloa niin pääsisi takaisin terveisiin mittoihin. Kuitenkin kaikki on helpommin sanottu kun tehty. Stressaantuneena saatan lipsua takaisin vanhoihin tapoihin. En silti voi luovuttaa, sillä haluan pystyä nauttimaan elämästä ilman sairastelua ja sitä, että en yksinkertaisesti fyysisesti jaksa tehdä asioita. Saa nähdä kuinka tässä käy, onneksi minulla on aivan mahtavia ihmisiä tukena!
--
There are plenty of blog posts about losing weight and exercising, but they have been quite scarce in my blog, mostly because I don't really have any diet to follow, and exercising is not something I enjoy doing. I try to get as much everyday exercise as possible: I walk the stairs instead of taking the elevator etc, but apart from that I haven't even given much thought to exercising.
Also, my diet (or the lack of it) needs fixing. Many people have wondered how I can stay so slim when I eat so much candy and other generally fattening stuff. Well, you will lose weight by eating candy and such if it's pretty much the only thing you eat. Candy and its friends don't really contain much vitamins and other healthy ingredients the body needs to function properly, so it's no wonder I have been falling ill so often. To put it short: I'm suffering from malnutrition, have been for a while already.
I don't really consider myself
skinny, slim maybe, but definitely not skinny. Actually, I don't even really know what's my size is. Believe it or not, I hate shopping for clothes and the fitting rooms are horrible... perhaps that's why I love shopping for shoes...
The question is of course, why don't I eat properly? Surely I can't be -that- addicted to sugar, can I? The biggest reason is probably stress. My life has been pretty stressful for the past couple years and the "bad" stress causes me to lose my appetite. Besides, eating and not eating are ways to control my weight, which creates a sense of security when everything else is out of control.
People have been commenting on my diet and lack of exercise long before last Saturday's "meltdown" but I have been ignoring their concerns and words of advice, stubborn as I am. However, it's hard for even me to ignore that last Saturday I almost ended up in a hospital because my body was desperately trying to make me realize that this has to stop. I can't live on sugar only. After Saturday it's clear my friends and D have also decided it's time for an intervention. Especially D's best-man who was in Finland last weekend (and thus got to witness my tachycardia) has been quite tough on me. ("you could write a book called 'How to kill yourself slowly 101'")
So it's clear I have to start taking this seriously, since even light exercise is enough to make my heartbeat rise up to the skies, and I have decided to fix my diet and once I feel a bit stronger, I'll start exercising. I need to gain some (not much though) weight to get back to the healthy measures. I can't neglect my body like this. Of course it's easier said than done, and I will probably fall back to my old unhealthy diet when the stress gets over-whelming, but I have to try. I don't want to feel this weak all the time, and I want to be able to live my life without falling ill every week. We'll see how long it will take, but at least I have a whole bunch of amazing people to support me on my way to the healthy lifestyle.
