Haaveilua/Daydreaming

Kuva täältä/Picture found here

Pienenä (ja vähän isompanakin) usein haaveilin, että haltiakummi tulisi ja antaisi minulle kolme toivetta, (joo, satukirjat ja Disney lienevät syypäitä, mukaanlukien allekirjoittaneen vilkas mielikuvitus) jotka oikeasti toteutuisivat. Taisin mielessäni aina toivoa kauneutta, viisautta ja prinssiä, joka hakisi minut linnaansa, jossa eläisin yhdessä prinssini kanssa onnellisena (ja rikkaana) elämäni loppuun saakka.

Todellisuudessa haltiakummeja ei taida olla muualla kuin kirjoissa ja elokuvissa, mutta jos nyt kuitenkin olen väärässä ja ensi yönä keskiyön aikaan rouva ilmestyy huoneeseeni, toivoisin varmaan lottovoittoa, unelmieni opiskelupaikkaa, ja mahdollisuutta muuttaa yhteen D:n kanssa jo heti huomenna. En tarvitse linnaa tai palvelijoita, enkä todellakaan halua vain istua aloillani kaiken aikaa, joten sanoisin, että riittävä määrä rahaa, opiskelupaikka ja D ovat ainesosat minun onneeni.

Mutta jos nyt ollaan ihan realistisia, niin kyllä minun ja D:n on ihan itse toteutettava unelmamme ja toiveemme. Itse olen jo saanut hurjasti apua lähipiiriltäni silloin kun kaikki meni enemmän tai vähemmän pieleen, mistä olen äärettömän kiitollinen, mutta nyt haluan jo kokeilla omia siipiäni, josko niillä lentäisi ja kuinka pitkälle...

Tälle vuodelle minulla ja D:lla on aika isojakin suunnitelmia, jotka näyttävät vaihteeksi toteuttamiskelpoisilta, ellei tässä nyt sitten taas ilmaannu joitain meistäriippumattomia ongelmia. *koputtaa puuta* Suurin syy miksi haluan niiden toteutuvan on toive nk. normaalista elämästä: asutaan yhdessä, käydään töissä/koulussa/sekä että ja iltaisin syödään ja vietetään aikaa ihan vaan vaikka tehden omia koulujuttuja, mutta kuitenkin samassa huoneessa, esimerkiksi vierekkäin istuen.

Kaukosuhteessa sekin on todellista luksusta, että saa nukkua oikeasti toisen vieressä. Videokeskustelu ei vaan aja samaa asiaa, ja tässä reilusti yli puolentoista vuoden jälkeen sitä rupeaa välillä miettimään, että tuleeko tämä tilanne koskaan muuttumaan. Olemmeko vielä viiden vuoden jälkeen tässä samassa tilanteessa, että illalla ja sunnuntaisin juttelemme webcameran välityksellä toisillemme? Ja kuitenkin sitä silti suunnittelee ja toivoo, että kohta sitä ollaan yhdessä, ihan pysyvästi...

Tällaista enemmän tai vähemmän syvällistä haaveilua ja pohdintaa näin perjantain (ja siivouspäivän) kunniaksi.

--

When I was little (and when I wasn't so little anymore) I used to dream that a fairy godmother would come and grant me three wishes (yup, I had had my share of fairytales and Disney, not to mention my own overly rich imagination) that would really come true. I used to wish for beauty, intelligence and a handsome prince who would come and whisk me off my feet and carry me to his castle where I would live with him happily (and affluently) ever after.

Unfortunately fairy godmothers seem to only exist in books and films, but if I end up being mistaken and the sparkly lady pops by tonight at the midnight, I think I would ask for the winning lottery ticket, the study place of my dreams, and a chance for me and D to move in together, yesterday, preferably. I don't need a castle or servants, and I most definitely don't want to spend the rest of my life by just lounging around, so enough money (for a home and living without worrying about the lack of money) with a study place and D by my side would make me more than happy.

But if we are realistic, it's me and D who have to make our own dreams and plans happen. Personally I have already received so much help when things didn't go as smoothly as one would wish, and I am eternally grateful for that help, but right now I feel like seeing how my own wings carry me, and how far I can fly with them...

D and I have rather big plans for this year, and this time they actually seem to be achievable, unless things that we can't do anything about decide to go and mess up our plans again. *knocks on the wood* The most important reason why I want those plans to work out is the wish to live a so-called normal life: living together with the man I love, going to school/work/both and then eating together in the evening, sitting on the couch together, in the same room, both doing our own stuff, or talking.

In a long distance relationship it's a luxury to be able to sleep in the same bed, next to your loved-one. Video calls just aren't the same, and after over 1,5 years of this going back and forth one does start to ask themselves whether or not the situation will ever change. Will we still be in the same situation in five years, talking to each other through webcam every evening and Sunday? And yet one keeps on planning and hoping that soon they will be together, for good...

There you go, some pondering and daydreaming on this Friday (which also happens to be a clean up day).