11 facts, 11 questions and answers

Lace mix photoshop brushes by ~NadinePau-stock on deviantART

Font: Dawning of a New Day by Kimberly Geswein

I got this blog challenge from Sanna over the From Holland with Love blog. (only in Finnish, sorry!) First I have to tell you 11 facts about myself and after that I have to answer her 11 questions. Then I would of course have to write my own 11 questions and challenge other bloggers (with less than 200 readers) but since I'm a little late to the party, I'll skip that part.

11 facts

1. Nowadays it feels more natural to me to communicate in English. Sure my English isn't perfect, but even then I find myself also thinking in English. Luckily I can't entirely forget my native language.

2. Very often I feel like giving away almost all of my possessions and starting anew.

3. I would like to start living in a healthier way but starting is oh-so-difficult!

4. I'm really annoyed by people who move to a new country and don't even try to get over their initial culture shock. If things are so much better in your own country, why even move away? There is no perfect country, they all have their pros and cons and by comparing too much you'll just make yourself feel worse.

5. I have managed to stick to my decision to cut down my shopping habits. Now if I only could do the same with candy...

6. I'm having a bad hair month. I really need to go to the hairdresser's but I have no idea what to do with this bird's nest. 

7. Even though last summer's experiments with fake nails left a mark on my nails I still find myself thinking about getting new ones.

8. I feel like I have finally learned to stress less. I take every day as they come and I cherish all the precious little things in life.

9. I couldn't survive without the Internet.

10. I always check my spam email as well. No idea why I even have a separate mailbox for spam email...

11. I finally bought myself a real perfume. I love the Nuit pour Femme by Hugo Boss, I have been using it every day since I bought it.

1. How did you end up with your current job/studies? 
I was working as an au-pair in the Netherlands but currently I am job-searching. How I ended up with no job is explained here.

2. What is the bravest thing you have ever done?
I think the bravest thing I've ever done was to let myself fall in love with a man from a different country and culture despite of all the difficulties that long distance and multicultural relationships bring along. And it has been totally worth it.

3. What do you dream of?
I dream of a home for me and D, a nice, inspiring job for me and just normal boringly happy life. Of course I wouldn't mind winning the lottery either.

4. What would your dream vacation be like?
My dream vacation would be a trip to somewhere beautiful/fascinating together with D. No schedules, no planning, just spontaneously getting to know the destination and the local culture, and walking hand in hand. (sappy, I know)

5. What's your favourite film/TV-series?
My favourite movie is Breakfast at Tiffany's.

6. What's your everyday routine?
I don't really have any real routines unless checking my facebook the first thing in the morning counts.

7. What kind of food would you serve your guests?
Probably something relatively light, like a salad or a soup with some small snacks. For me dessert is always the most important part of the meal thus I'd probably spend the most time and energy on that. Lately I've been craving for tiramisu so I guess I'd serve that, to counteract the otherwise light meal.

8. Which things are you ashamed of in your own culture?
I'm ashamed of the jealousness of Finnish people. Sure, I've been jealous on many occasions, and back in the Netherlands people do check out their neighbours' new car etc but it never reaches the same level. Nowhere else have I seen people get so negative and mean when they are jealous. I'd much rather see people swallow their envy and at least try to feel happy about other people's happiness or success. Another thing is the blatant ignoring Finnish people do. In the Netherlands I don't fear walking around the town because I know that should something happen to me, for instance if I fell down or someone started harassing me, someone would come to my rescue. Here in Finland I have seen it with my own two eyes that people can just ignore the situation in front of them, turn their head to the other direction and walk away. (of course, I'd be ashamed of such traits in any case, not just when it's about Finnish people)

9. What would you love to buy but you haven't because you couldn't bring yourself to it/afford it?
There are a lot of things I'd love to buy but my answer is going to be a sewing machine. Someday I will most certainly buy myself a sewing machine (preferably pink) but right now I don't have my own home where to keep it.

10. Tell a story behind your tattoo. Or if you don't have a tattoo, tell why. 
I do not have any tattoos, and I've never even really felt like getting one. It has probably a lot to do with my upbringing. For example, my grandparents still think that only sailors and convicts have tattoos (I personally don't agree with them) and on the other hand my mother has told me so many times that when getting a tattoo you have to be 100% certain that you want it, so that you won't regret it later. Then of course, D doesn't like tattoos either so I haven't really considered getting one. I'll just admire (and sometimes not so much) other people's tattoos.

11. Which 5 things pop up in your head when you think about the Netherlands?
Flat (as in, flat... no hills, nothing), love, rain, architecture, hagelslag (chocolate sprinkles you eat on bread)

--

Sain tämän haasteen Sannalta From Holland with Love -blogista. Tarkoituksena on siis ensin kertoa 11 faktaa itsestä, sen jälkeen vastata haasteen antajan 11 kysymykseen ja lopuksi vielä keksiä itse 11 kysymystä ja haastaa muita (alle 200 lukijan) bloggaajia vastaamaan kysymyksiin, mutta kun olen hiukan myöhässä tämän haasteen kanssa, jätän omien kysymyksien keksimisen nyt väliin.

11 faktaa

1. Minulle on nykyään luontevampaa kommunikoida englanniksi kuin suomeksi. Aivan täydellistä englantini ei tietenkään ole, mutta ajattelenkin nykyään englanniksi. Onneksi omaa äidinkieltään ei aivan täysin pysty unohtamaan.

2. Usein minusta tuntuu siltä, että haluaisin lahjoittaa pois melkein kaikki tavarani ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

3. Haluaisin aloittaa terveellisemmän elämän mutta aloittaminen on aivan kamalan vaikeaa.

4. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka toiseen maahan muuttaessaan eivät edes yritä päästä kulttuurishokkinsa yli vaan oikein kunnolla rypevät siinä kuinka kotimaassa on kaikki niiiiin paljon paremmin. Täydellistä maata ei löydykään, kaikissa maissa ja kulttuureissa on omat huonot ja hyvät puolensa ja vertailemalla liikaa ei aiheuta kuin vain turhaa tuskaa itselleen.

5. Olen onnistunut pitäytymään päätöksessäni olla shoppailematta liikaa. Vielä kun saisi karkkikauppareissuja vähennettyä...

6. Minulla on kamala hiuskriisi. Kampaajalle pitäisi päästä, mutta mitä tälle pehkolle keksisi. 

7. Huolimatta siitä, että kesän tekokynsikokeilut ovat jättäneet jälkensä kynsiini, haaveilen silti uusista akryyleistä.

8. Tuntuu, että olen vihdoin oppinut olemaan stressaamatta liikaa jokaisesta pienestä asiasta. Otan jokaisen päivän vastaan sellaisena kuin se tulee ja nautin elämän pienistä iloista. 

9. En selviäisi ilman nettiä.

10. Käyn aina läpi myös sähköpostini roskapostit. Rupeaa mietityttämään, että miksi edes asensin erikseen roskapostikansion...

11. Hankin vihdoin itselleni ensimmäisen oikean hajuveden. Hugo Bossin La Nuit pour Femme on aivan ihana tuoksu, käytän sitä nykyään päivittäin.

1. Miten päädyit nykyiseen työhösi/opiskelupaikkaasi?
Olin au-pair Alankomaissa, mutta tällä hetkellä olen työtön työnetsijä. Miten minusta tuli työtön työnetsijä on selitetty täällä.

2. Mikä on rohkein asia, jonka olet tehnyt?
Rohkein asia, jonka olen tehnyt on antaa itseni ihastua ja rakastua vieraasta maasta ja kulttuurista kotoisin olevaan mieheen välittämättä väistämättömistä haasteista ja vaikeista hetkistä. Kyllä se on sitten myös ollut sen arvoista.

3. Mistä haaveilet?
Haaveilen omasta kodista D:n kanssa, mukavasta ja itselle mieluisasta työpaikasta ja rauhallisesta elämästä. Lottovoittokin olisi ihan mukava.

4. Minkälainen on unelmiesi loma?
Unelmieni loma olisi matka johonkin kauniiseen kohteeseen yhdessä D:n kanssa. Ei aikatauluja, ei  etukäteissuunnitelmia, vain ja ainoastaan pelkkää spontaania tutustumista kohteeseen ja sen kulttuuriin käsi kädessä kulkien. (ja siirappi valuu)

5. Lempielokuvasi/tv-sarjasi?
Lempielokuvani on Aamiainen Tiffanylla.

6. Jokapäiväinen rutiinisi?
Minulla ei oikeastaan ole mitään rutiineja ellei Facebookin stalkkausta heti ensimmäiseksi aamulla lasketa.

7. Minkälaista ruokaa tarjoaisit vieraillesi?
Tarjoaisin vierailleni todennäköisesti jotain kevyttä: salaattia tai keittoa pikkupurtavien kera. Jälkiruoka tosin taitaisi ainakin minulle olla ruokailun kohokohta. Viime aikoina olen taas ruvennut himoitsemaan tiramisua, eli varmaan tarjoaisin sitä tasapainottamaan muuten kevyttä ateriaa.

8. Mitä asiaa häpeät oman kotimaasi kulttuurissa? 
Häpeän suomalaisessa kulttuurissa ehkä eniten toisten kadehtimista. Itsekin olen tähän syyllistynyt, totta kai, mutta vaikka esimerkiksi Alankomaissakin mielellään katsastetaan tuttujen uusi auto, asunto tmv. en ole törmännyt kateuteen, joka ilmentää itseään ilkeilynä ja negatiivisuutena. Harvoinhan kansainvälisemmissä blogeissakaan näkyy kaikille tuttuja ilkeitä anonyymejä. Toisaalta häpeän myös ihmisten piittaamattomuutta. Alankomaissa puututaan muiden asioihin toisinaan jo vähän liiankin kanssa, mutta täällä liikkuessani voin jotenkuten luottaa siihen, että jos esimerkiksi kaadun kadulla, tai jos joku epämääräisempi heppu tulee häiritsemään julkisilla paikoilla, kanssaihmiset tulevat apuun. Täällä Suomessa minulle ei ole kukaan vastaavissa tilanteissa tarjonnut apua.

 9. Asia, jonka haluaisit ostaa, mutta jota et raaski ostaa/ei ole rahaa ostaa?

Haluaisin ostaa moniakin asioita, mutta ehkä vastaan tähän nyt, että ompelukoneen. Joku päivä varmasti hankin ompelukoneen, (mielellään vaaleanpunaisen) mutta vielä en ole sitä raaskinut ostaa, kun ei ole omaa asuntoa, jonne sen voisi laittaa.

10. Kerro tarina tatuointisi takaa. Jos sinulla ei ole tatuointia, kerro miksi ei.

Minulla ei tatuointia ole, enkä ole sellaista ajatellut hankkia, ainakaan lähiaikoina. Syy on todennäköisesti kasvatuksessani, esimerkiksi isovanhempani ovat edelleen sitä mieltä, että tatuointeja on vain merimiehillä ja vangeilla (itse en siis heidän mielipiteeseensä yhdy) ja äitini on jaksanut muistuttaa, että jos tatuoinnin hankkii, pitää olla 100% varma ettei sitten 20 vuotta myöhemmin kaduta. D ei myöskään tatuoinneista perusta, eli en ole oikein koskaan edes vakavasti harkinnut tatuoinnin ottamista. Ihastelen (ja välillä kauhistelen) kyllä muiden tatuointeja.

11. Mitkä 5 asiaa tulevat mieleesi Hollannista maana?

Litteä, rakkaus, sade, arkkitehtuuri, hagelslag. (suklaa- yms. rakeet, joita syödään leivän päällä)

--

Sanna die schrijft de leuke From Holland with Love -blog (alleen in het Fins, sorry!) en heeft mij getagd. De bedoeling is om eerst 11 feiten over jezelf vertellen, dan antwoord geven op de 11 vragen en dan nog 11 vragen te stellen en andere bloggers te taggen maar ik ben een beetje laat met deze tag dus ik zal niemand taggen.

11 feiten

1. Het is eigenlijk makkelijker voor mij om Engels te spreken in plaats van mijn moedertaal. Mijn Engels is natuurlijk niet perfect maar toch denk ik ook in het Engels. Gelukkig kan ik niet mijn moedertaal zomaar vergeten.

2. Vaak heb ik heel veel zin om bijna al mijn spullen weg te geven en opnieuw te starten.

3. Ik wil heel graag gezonder leven maar beginnen is zooo moeilijk!

4. Ik vind expats die alleen maar zeuren hoe alles beter is in hun land van oorsprong, zoooo vervelend. Als je alleen maar wilt zeuren dan kan je beter gewoon thuis blijven. Er is geen perfect land, er zijn altijd goede en slechte kanten en je kan het beter gewoon accepteren dat er verschillen zijn tussen culturen en landen. Zo maak je het ook makkelijker voor jezelf.

5. Zoals ik heb beloofd, heb ik niet veel geshopt. Nu moet ik alleen het zelfde doen met snoep...

6. Ik heb echt een hekel aan mijn haar. Ik moet wel naar de kapper maar ik heb echt geen idee wat ik met deze rotzooi moet doen.

7. Ook al zijn mijn nagels nog steeds stuk na de kunstnagels van vorige zomer, wil ik toch nieuwe kunstnagels hebben.

8. Eindelijk maak ik het niet zo druk. Ik loop gewoon door stap voor stap en ik geniet van alle die kleine dingen in mijn leven.

9. Ik kan niet zonder Internet.

10. Ik lees ook alle spam mail die ik krijg. Eigenlijk snap ik niet waarom ik een aparte map heb voor spam...

11. Ik heb eindelijk een echt parfum gekocht! Ik vind de Nuit pour Femme van Hugo Boss erg lekker en ik doe het elke dag op.

1. Hoe ben je bij je huidige baan beland?

Ik was aan het werk als au-pair in Nederland maar op dit moment zoek ik een baan. Hoe ik hier terecht gekomen ben leg ik hier uit.

2. Wat is het moedigste wat je ooit heb gedaan?

Ik denk dat verliefd worden op een man uit een compleet ander land en een andere cultuur het moedigste is, ondanks alle moeilijkheden die langeafstandsrelaties en multiculturele relaties met zich meebrengen. Het is het echt waard geweest.

3. Waar droom je van?

Ik droom van een huis voor mij en D, een leuke inspirerende baan en een gewoon saai gelukkig leven. Natuurlijk zou het niet erg zijn om de loterij te winnen.

4. Hoe ziet je droomvakantie eruit?

Mijn droomvakantie zou een trip zijn naar een prachtige/fascinerende plek samen met D. Geen programma, geen plannen, gewoon spontaan er naartoe en de lokale cultuur leren kennen en hand in hand lopen. (sappig, ik weet het)

5. Wat is je favoriete film/TV-serie?

Mijn favoriete film is Breakfast at Tiffany's.

6. Wat is je dagelijkse ritme?

Ik heb niet echt een ritme, behalve als Facebook checken na ik wakker word telt.

7. Wat voor eten zou je je gasten geven?

Waarschijnlijk iets lichts, een salade of een soep met snacks. Voor mij is het toetje altijd het belangrijkste van een maaltijd dus daar zou ik m'n energie in steken. De laatste tijd heb ik weer zin in tiramisu dus ik denk dat ik dat zou maken, om de lichte maaltijd toch zwaar te maken.

8. Waar schaam je je voor in je eigen cultuur?

Ik schaam me voor de jaloersheid van de Finnen. Natuurlijk ben ik ook vaak genoeg jaloers, en in Nederland bekijken ze ook de nieuwe auto van de buren, maar het komt niet in de buurt van het Finse. Nergens heb ik mensen zo negatief en gemeen zien zijn als ze jaloers zijn. Ik zou liever zien dat mensen hun haat inslikken en in ieder geval proberen om blij te zijn voor een ander z'n geluk. Nog iets anders wat de Finnen doen. In Nederland voel ik me veilig als ik over straat loop omdat ik weet dat iemand me zal helpen als er iets gebeurt. In Finland heb ik situaties gezien waar mensen hun hoofd omdraaien en de andere kant op lopen. (natuurlijk schaam ik me daardoor en niet alleen omdat Finse mensen het doen)

9. Wat zou je willen kopen, maar heb je niet omdat je niet zover kan komen/niet het geld hebt?

Er zijn veel dingen die ik graag wil hebben, maar mijn antwoord zou zijn een naaimachine. Ooit wil ik een eigen machine hebben (het liefst roze) maar ik heb geen plek om hem neer te zetten.

10. Vertel een verhaal over je tattoo. Of als je geen tattoo heb, vertel waarom niet.

Ik heb geen tattoos en ik heb er nooit echt een willen hebben. Waarschijnlijk door de manier waarop ik groot geworden ben. Bijvoorbeeld, mijn grootouders denken nog steeds dat alleen zeilers en gevangenen een tattoo hebben (Ik denk dat niet) en mijn moeder heeft me zo vaak verteld dat als ik een tattoo wil dat ik 100% zeker moet zijn, anders krijg je er spijt van. Dan natuurlijk hebben we ook D, die het niet leuk vind staan, dus ik heb het nooit overwogen. Ik kijk gewoon (en soms niet) naar anderen en hun tattoos.

11. Welke 5 dingen denk je aan als je aan Nederland denkt?

Plat (als in, plat.. geen heuvels, niks), liefde, regen, architectuur, hagelslag (chocolade voor op je brood... geniaal!)

Explanations

“Once I get up I feel better

and I pull myself together.

I remember those two letters,

it will be OK” - MIKA

I feel like I owe you some explanations. First of all, I haven’t updated my blog in almost two months, and secondly not even all the people who know me in person know what has been going on lately.

In December, just before Christmas holidays, my host-family told me that I wouldn’t have to come back to them after my trip to Finland. Back then people already suggested that I’d return to Finland and start working towards getting a diploma and a proper job but I didn’t want to. I wanted to stay in the Netherlands, close to D. I no longer felt at home in Finland and I was actually a little relieved when I got to return to the Netherlands.

In the Netherlands I started working for another host-family, this time in Wassenaar. Lovely people, three children and I had a great time working with them. Unfortunately last week, in the end of my trial period, the family told me that they did not really need an au-pair as the mother had decided that it wasn’t her time to return to the working life.

So there I was. No job, no place to call my home. Only difficult choices to make. Was I to stay in the Netherlands, perhaps to find another host-family or a job stocking shelves at a supermarket? Or maybe the time had come to return to Finland and do as my friends and family hoped.

Seeing that I am writing this on a plane to Stockholm, where I am going to catch a plane to Helsinki, I opted for the latter. As much as I love D I can’t put my own life and plans aside for another year and half. D wants me to be happy and he and I both know that doing a menial job and living in someone else’s home will not make me happy. I can’t keep on living only for the weekends even if the moments I spend with D dull my ennui. Sometimes being apart is the better option.

Not that we are taking a break from each other, as some people might think. As hard as long distance relationships are, breaking up is no option. We would only end up getting back together. No wonder I currently feel very inspired by such literary and fictional couples as Arwen and Aragorn and Chuck Bass and Blair Waldorf.

So, I’m returning to Finland. Not for the rest of my life, I’m quite sure of that, but at least until I have a diploma. I’m thinking about applying for the journalistic branch of media studies in the Haaga-Helia University of Applied Sciences in Helsinki, but I still have to figure out a plan B as well. Perhaps something to do with the fashion and clothing industry or then communication in the University of Helsinki.

Meanwhile, I am going to be staying at my parents’ place, looking for a job and an apartment. My brother is also looking for his own place so perhaps we’ll move out together. Being flatmates with my brother doesn’t seem like such a bad idea, at least I know him, I know he doesn’t smoke, he isn’t into drugs and he gives me my privacy. But we’ll see, finding an apartment in Helsinki is no piece of cake.

In the end, I have no regrets. Sure, it sucks that things didn’t work out the way I planned, but I’m starting to get used to life throwing me a curveball when I least expect it. I’m learning to accept that there are things I can’t change no matter how much I try. I’ve wiped off my tears and I’m facing the new challenges with a whole new confidence. I have grown up so much in the past six months and learnt new things about myself, other people and the world. I have made new friends, met interesting people and seen new places. My family and friends are supporting me every step of the way. Regretting my decisions would be a waste of time.

As for my blog, I will probably be updating it more often now. Getting this post out of my system has been the hardest part. I have been feeling like blogging about superficial things while I’m going through such a wide array of emotions and changes would be wrong. Finding the balance between personal and superficial is challenging at times but I think that in this post I have everything summed up pretty well. 

--

Taitaa olla selityksen paikka. En ole päivittänyt blogiani melkein kahteen kuukauteen eivätkä edes kaikki ihmiset, jotka henkilökohtaisesti tuntevat minut tiedä miten paljon elämässäni on tapahtunut viime aikoina.

Joulukuussa, juuri ennen joululomaa, host-perheeni ilmoitti, että minun ei tarvitse palata heidän luokseen loman jälkeen. Tuolloin jo perheeni ja ystäväni sanoivat, että ehkä minun olisi aika palata Suomeen ja keskittyä opiskeluihin ja oikean työn hankkimiseen, mutta jääräpäisenä halusin vielä palata Alankomaihin. Halusin viettää rentoa ja huoletonta elämää ja olla D:n lähellä. Suomi ei tuntunut enää kodilta ja olin erittäin helpottunut istuessani lentokoneessa D:n vieressä suuntana Amsterdam.

Alankomaissa aloitin uuden host-perheen luona, Wassenaarissa. Aivan ihana perhe, kolme lasta, ja minulla oli erittäin kivaa heidän luonaan. Ikävä kyllä, viime viikolla kuukauden koeaikani lopussa perhe kertoi, että he olivat tulleet siihen lopputulokseen, että perheen äiti ei haluakaan vielä palata työelämään, joten he eivät tarvitsekaan au-pairia.

Siinä sitä sitten oltiin. Työttömänä ja kodittomana. Vaikeiden kysymysten äärellä. Pitäisikö vielä yrittää löytää uusi host-perhe tai ehkäpä töitä ruokakaupassa? Vai pitäisikö sittenkin palata Suomeen ja myöntää vanhempieni ja ystävieni olleen oikeassa?

Kirjoitan tätä postausta lentokoneessa matkalla Tukholmaan, josta vaihdan Helsinkiin menevään koneeseen, joten taitaa olla selvää, että päädyin kakkosvaihtoehtoon. Niin tärkeä ja rakas kuin D minulle onkin, en voi laittaa omaa elämääni ja tulevaisuudensuunnitelmiani sivuun puoleksitoista vuodeksi eli kunnes D valmistuu. D haluaa minun olevan onnellinen, ja me molemmat tiedämme, että en olisi onnellinen tehdessäni hanttihommia ja asuessa muiden ihmisten kodeissa. En, vaikka D:n kanssa vietetyt hetket lieventävätkin tylsyyttäni. En voi elää pelkästään viikonloppuisin. Joskus on parempi olla erossa.

Ei siis niin, että olisimme eroamassa D:n kanssa. Se olisi täysin tuhoontuomittu yritys, päätyisimme kuitenkin palaamaan takaisin yhteen. Ei ehkä kovin ihmeellistä, että tällä hetkellä esikuviini kuuluvat sellaiset fiktiiviset pariskunnat kuin Arwen ja Aragorn ja Chuck Bass ja Blair Waldorf.

Eli palaan nyt sitten Suomeen. Tuskin koko loppuelämäkseni, mutta ainakin nyt siihen asti, että saan haalittua itselleni tutkintotodistuksen ja kunnon työkokemusta. Ajattelin hakea Haaga-Heliaan suorittamaan medianomin tutkintoa, journalistiikka suuntauksena. Varasuunnitelma pitäisi vielä miettiä, mutta vestonomin tutkinto on vahva ehdokas. Tai sitten haen lukemaan viestintää yliopistossa.

Samalla aikaa asun vanhempieni luona ja etsin töitä ja asuntoa. Pikkuveljeni etsii myös omaa kämppää, joten ehkä yhdistämme voimamme ja muutamme yhteiseen kämppään. Ei yhtään hullumpi ajatus, olisi ainakin luotettava ja tuttu kämppis, johon voi luottaa. Ei tupakoi eikä pidä mitään pilviviljelmiä vaatekaapissa, ja kumpikin osaa jättää toisen rauhaan. Mutta ensin pitäisi onnistua saamaan asunto, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Loppujen lopuksi en kadu yhtään mitään. Totta kai tässä hiukan hatuttaa kun asiat eivät suju niin kuin toivoin, mutta siihenkin rupeaa hiljalleen tottumaan, että löytää itsensä aivan eri suunnasta kuin alunperin oli tarkoitus. Pakko hyväksyä, että joihinkin asioihin sitä ei vaan voi vaikuttaa ja on parempi vain antaa niiden olla kuin hakata päätä seinään. Itkut on nyt itketty ja kohtaan tulevat haasteet aivan uudenlaisella itsevarmuudella. Olen kasvanut niin paljon viimeisen puolen vuoden aikana ja olen oppinut uusia asioita itsestäni, muista ja elämästä. Olen saanut uusia ystäviä, tavannut mielenkiintoisia ihmisiä ja nähnyt maailmaa. Läheiseni tukevat minua jokaisessa mutkassa. Turha sitä on katua. 

Blogini suhteen tarkoitukseni on päivitellä useammin ja säännöllisemmin. Kirjoittaminen on takkuillut lähinnä sen takia, että en oikein tiennyt mitä kirjoittaa. Pinnallisemmista asioista kirjoittaminen ei tuntunut oikealta nyt kun oma elämä on niin muutoksen pyörteissä. Tasapaino pinnallisen ja syvällisen sisällön välillä on toisinaan hankala löytää, mutta tämän postauksen myötä luulisi senkin helpottuvan.

--

Ik denk het is nu tijd geworden om alles te uitleggen. In bijna twee maanden heb ik niets geschreven en ook mensen die mij kennen in het echt weten niet wat er allemaal is gebeurd.

In december, een paar dagen voor kerstvakantie, had mijn gast-gezin me verteld dat ik niet meer terug hoefde te komen na het kerstvakantie. Dan zeiden mijn familie en vrienden dat ik misschien maar terug moet naar Finland en met mijn studies moet beginnen maar dat wou ik helemaal niet. Ik wou in Nederland blijven, bij D. Ik voelde me niet thuis in Finland en ik was zo blij om terug naar Nederland te gaan.

Na kerstvakantie heb ik bij een andere familie gewerkt, deze keer in Wassenaar. Echt aardige mensen, drie leuke kinderen en bij hun vond ik het zo gezellig. Maar jammer genoeg, vorige week hebben ze me verteld dat de moeder toch geen werkende moeder wil zijn dus ze hadden geen au-pair meer nodig.

Dus daar was ik weer. Geen werk, geen plek voor mezelf. Alleen moeilijke keuzes. Wat zal ik doen? In Nederland blijven, nog een gast-gezin zoeken of misschien bij een supermarkt werken? Of misschien toch terug naar Finland gaan en mijn eigen dingen doen?

Nu zit ik te schrijven in het vliegtuig naar Helsinki toe dus ik heb uiteindelijk voor Finland gekozen. Ik hou zo veel van D, maar toch kan ik niet wachten om mijn eigen leven te beginnen en plannen. D wil dat ik blij ben en we weten allebei dat ik niet blij word als ik als een schoonmaakster moet werken en bij andere mensen moet wonen. Ik kan niet alleen voor de weekends leven, zelfs al maakt D me elke keer weer blij. Soms is het beter om apart van elkaar te zijn.
Maar we maken het niet uit of zo. Dat zou helemaal niet lukken, we zouden toch terug naar elkaar rennen. Niet echt verrassend dat ik fictieve stelletjes als Arwen en Aragorn en Chuck Bass en Blair Waldorf heel inspirerend vind.

Dus ik ga terug naar Finland. Niet voor de rest van mijn leven, dat weet ik zeker, maar toch totdat ik een diploma heb. Ik wil journalistiek studeren bij hogeschool Haaga-Helia in Helsinki maar ik moet ook nog iets anders vinden. Ik moet altijd een plan B hebben. Misschien iets met mode en kleren of communicatie bij het universiteit.

Tussentijds zal ik bij mijn ouders wonen, en zoeken voor een baan en een huurwoning. Mijn broertje wil ook uit het huis dus misschien gaan we samen zoeken. Samenwonen met mijn broertje zou eigenlijk niet zo’n slecht idee zijn. Ik ken hem, ik weet dat hij niet rookt en hij is altijd bezig met zijn eigen dingen dus we zouden allebei genoeg ruimte en stilte hebben. Maar eerst moeten we een huurwoning vinden en dat zal niet makkelijk zijn.

Uiteindelijk heb ik geen spijt. Tuurlijk is het rottig dat het niet lukt zoals we willen, maar ik begin er aan te wennen dat het leven mij het elke keer moeilijk maakt als ik het niet verwacht. Ik begin te accepteren dat er dingen zijn die ik niet kan veranderen, hoe hard ik het ook probeer. Ik heb mijn tranen afgeveegd en begin met nieuwe uitdagingen met een nieuw vertrouwen. Ik ben zo gegroeid de laatste 6 maanden en heb veel over mezelf geleerd, maar ook over anderen en de wereld. Ik heb nieuwe vrienden gemaakt, leuke mensen ontmoet en nieuwe plaatsen gezien. Mijn familie en vrienden ondersteunen me met elke stap. Spijt hebben van mijn keuze zou zonde zijn van mijn tijd.

Over mijn blog, ik zal waarschijnlijk meer gaan schrijven nu. Het moeilijkste was om dit verhaal uit me te krijgen. Ik had geen zin om te bloggen over oppervlakkige dingen terwijl mijn leven hectisch was. Een balans zoeken tussen persoonlijk en oppervlakkig is soms moeilijk, maar ik denk dat dit verhaal alles wel duidelijk maakt.

It's all in the details

Details of an outfit I wore a few weeks ago.

Dreaming of Christmas

11 days until Christmas! Time has passed so quickly...

My sweet 20

Checking out my birthday presents

As many of you may have noticed, it was my birthday on Saturday. Goodbye teenage years, hello twenties. (not that I feel that much different than last week when I was still 19)

Click 'Read more' for the whole story and more pictures!

Birthday outfit inspiration

1. LUO short dress from VILA, 2. Little Lulu black-silver from Minna Parikka, 

3. Vanamo/Twinflower earrings from Kalevala Koru, 4. Glitter tights from H&M

As I promised in the previous post, here's some of my birthday outfit inspiration. D bought me the dress as a birthday present and this is an outfit I built around it.

Birthday preparations

Differences between Finnish and Dutch birthday parties. Click below to read the rest!

Purple lace

Dress, sweater: second-hand

This is the outfit I wore to D's sister Sanne's 18th birthday party on Saturday two weeks ago. 

Life lately

The girl from the land of a thousand lakes

Satin and white socks

Shoes: Primark, Earrings: Snö of Sweden, the rest: second-hand

The last outfit pictures from over three weeks ago, soon you'll see more recent ones! These pictures were taken by my lovely sister-in-law-to-be Sanne, who also did my hair. I really love the braid, especially because I am hopeless with braiding.

I wore this outfit to a more casual wedding anniversary dinner. D's stepfather's parents had their 51st wedding anniversary over three weeks ago on Saturday, and they invited the closest family over for a homemade dinner. It was a really nice evening, learning Dutch has definitely been worth all the effort and trial, as I no longer have to sit there smiling and having no clue what the others are talking about. I can actually participate in the conversations, even if I don't always know how to convey my thoughts. But hey, it's still progress!

The cashmere sweater has been featured a lot in my latest outfits, but I can't help it, I'm in love with it! Cashmere is definitely one of my favourite materials so I was overjoyed when I got the sweater from D's stepmother. I love it when people recycle their clothes to me.

Oh, and the heels. I don't think I'll be featuring them a lot on my blog, as they aren't very comfortable. I love wearing high heels, but these are a real pain to wear. I guess D and my grandparents have finally managed to brainwash me into wearing sensible and comfortable shoes. My feet should be happy too.

What's with these staircases?

Pants: H&M, Shirt: second-hand, Sweater: second-hand, Socks: handmade by my grandmother

Thanks Lena for taking the first picture! 

More old outfit pictures, now from Friday two weeks ago. A very basic outfit, I often pair these pants with the cashmere sweater shown in the picture, although usually I don't go for two prints in one outfit. I simply felt like stepping out of my comfort zone a little, and in my opinion the end result isn't even that bad. I only wish it hadn't been raining so that I and Lena could have taken the outfit pictures outdoors.

A picture of me knitting for you as well, to give you a little sneak-peek of my woollen jersey. (more pictures on my instagram)

--

Lisää vanhoja asukuvia, tällä kertaa perjantailta kahden viikon takaa. Aika tavallinen asu, minulla on usein nämä housut päällä yhdistettynä kuvassa näkyvän neuleen kanssa, vaikka yleensä en kyllä yhdistele kahta erilaista printtiä toisiinsa. Tällä kertaa teki vain mieli kokeilla jotain erilaista, ja mielestäni asu onnistui ihan hyvin. Harmittaa vain, että ulkona satoi niin ei saatu otettua asukuvia ulkona.

Ja todella hieno kuva minusta neulomassa villapaitaa. Saattepahan vähän esimakua siitä, että millainen neule on kyseessä. (lisää kuvia instagramin puolella)

--

Meer oude outfit foto's, van vrijdag, 2 weken geleden. Een standaard outfit, ik draag deze broek wel vaker met de kasjmier sweater in de foto, maar normaal gesproken gebruik ik niet twee prints in 1 outfit. Ik had gewoon zin om uit m'n comfort-zone te stappen en ik vind het resultaat niet eens zo slecht. Ik had alleen liever gehad dat het niet zou regenen, zodat ik en Lena de foto's buiten konden nemen.

Een foto van mij tijdens het breien, om je een sneak-peek te geven van m'n breiwerk. (op instagram kan je meer foto's zien)

So soon: getting engaged early in the relationship

D and I got engaged when we had been officially in a relationship for five months. We were in a long distance relationship, and it was D's third time to Finland, which means that we had spent less than three weeks with each other "in real life." I was 17, almost 18, and he was 19.

Many people would think that such a short relationship, a long distance relationship too, is no base for an engagement, yet here we are, exactly two years later, still together, still engaged, looking forward to the future.

It was D who proposed to me, very romantically too, and I said yes. Why? Well, even after only five months I knew D well enough to know that we are very compatible. We have the same views on life and politics and such, he's my best friend, he had already been through some pretty rough times with me and he is the type of guy who I want to share my life with. He also lets me be myself, which is a freedom I haven't had with many people. With him I don't have to feel bad for seeing things a certain way and with him my future plans don't get pushed down. D has also taught me so much about myself and he has helped me to grow up to the person I am.

True enough, if we hadn't been in a long distance relationship, we wouldn't have gotten engaged so soon. As far as I know, often the first phase of a new relationship is spent in a pink haze of cuddling and kissing and such, which is fine, and the future of the relationship doesn't even have to be considered. It doesn't have to get so serious so soon. But in a long distance relationship, the future is the key.

No-one really likes long distance relationships. It sucks to only see each other via webcam and it sucks even harder to be deprived from physical closeness. Holding hands and hugs and casual kisses and so on. When those things have been taken away, all you have left is talking. Talking talking talking. Pretty soon the heavier stuff comes up. You go through your life story and get to the bottom of what you want from the future. What you want with this person. Is s/he worth all the negative feelings and loneliness?

So it's relatively safe to say that after five months D and I knew each other better than many couples who have been together for longer. Of course, we lacked on other aspects, and we still haven't lived together. But that might be a good thing too. Long distance has made it possible for the both of us to live our own separate lives. It's important to hold on to yourself and not get lost in the process of becoming a couple. If you don't look out for yourself, you won't be able to make yourself happy, and if you aren't happy, you can't make the other person happy either. Happiness in a relationship is the happiness of two people combined. You can't suffocate yourself or the other person, for the sake of the relationship.

Now, for the first time in 2 years and five months we are giving a "normal relationship" a try. Living apart and seeing each other in the weekends and evenings. It's different and while I do think it's essential for me to experience the Netherlands on my own too, I do want to move in together with D. I want to have our own little home, our tiny apartment somewhere. But right now it's not possible so I'll make-do with what I have. Evenings and weekends. Only 100 kilometres between us.

But, when are we going to get married? That's what being engaged means, right, the promise of getting married? Someday. The only thing I know is that we will get married one day. Later than I'd hope, probably, but that day will come. Where and when and how are just the questions I don't have the answers for.

If we don't even know when we are going to get married, why get engaged so young? Surely we could just be in a relationship without getting the wedding vows involved? We are young, yes, but as I already mentioned, in a long distance relationship the future becomes a pressing subject quite early. It gives hope and certainty to have the rings, to know that one day in the hopefully-not-so-distant future we will live together and be married and live our lives together with all the ups and downs. Growing old together is something I'm looking forward to. It won't be easy all the time but luckily I have the best teammate I could ask for.

I do apologise if this post became a little heavy and long and sappy. (congrats if you made it here) I just have a lot to say on the subject, even if it's a bit more personal than my normal blog posts.

--

D ja minä menimme kihloihin viiden kuukauden seurustelun jälkeen. Olimme kaukosuhteessa, ja kosinnan aikana D oli Suomessa kolmatta kertaa, eli olimme viettäneet aikaa "oikeasti" yhdessä alle kolme viikkoa. Minä olin 17, melkein 18, ja D oli 19.

Monet ovat varmasti sitä mieltä, että noin lyhyen seurustelun jälkeen ei ole mitään asiaa kihlasormusostoksille, varsinkin kun on kyse kaukosuhteesta, mutta tänään me vietämme D:n kanssa 2-vuotiskihlapäiväämme, edelleen yhdessä ja suunnittelemme innolla yhteistä tulevaisuutta.

D kosi minua, erittäin romanttisesti, ja minä vastasin tietenkin kyllä. Miksi? No, ihan siitä syystä, että jo viiden kuukauden aikana olin oppinut tuntemaan D:n sen verran hyvin, että tiesin meidän sopivan toisillemme. Meillä on samanlaiset arvot, ja monia yhteisiä mielenkiinnon kohteita. D on minun paras ystäväni, häneen voi luottaa vaikeinakin aikoina (minkä hän oli todistanut jo ensimmäisen viiden kuukauden aikana) ja hän on juuri sellainen henkilö, jonka kanssa haluan jakaa elämäni. D myös antaa minun olla oma itseni, mikä on minulle erittäin tärkeää. D:n seurassa minun ei tarvitse piilotella mielipiteitäni, eikä hän lyttää minun tulevaisuudensuunnitelmiani. D on auttanut minua oppimaan asioita itsestäni, ja hän on tukenut minua kasvussani henkilöksi, joka tänään olen.

Myönnetään, jos emme olisi olleet kaukosuhteessa, emme olisi menneet kihloihin niin pian. Minun käsitykseni mukaan useimmissa ei-kaukosuhteissa ensimmäiset kuukaudet menevät vaaleanpunaisessa kuplassa ihastuneena ja käsikädessä kulkiessa, mikä on tietenkin aivan okei, ja ihanaa. Suhteen tulevaisuutta ei tarvitse niinkään vielä miettiä, siitä ei tarvitse ottaa ylimääräisiä paineita. Suhteen ei tarvitse vakavoitua niin pian, mutta kaukosuhteessa tulevaisuus on todella tärkeä osa suhteen hyvinvointia.

Kukaan ei voi pitää kaukosuhteista. On kamalaa nähdä toista vain tietokoneen ruudulla ja on vieläkin kamalaa kun ei pysty koskettamaan toista. Ihminen tarvitsee kosketusta, kädestäpitämistä, halailua ja nopeita pusuja poskella. Kaukosuhteessa niitä saa vain, kun ollaan "oikeasti" yhdessä, meidän tapauksessamme noin joka toinen kuukausi viikon ajan. Muu aika meneekin sitten puhumiseen, kun ei muutakaan voi. Puheenaiheet käydään läpi aika nopeasti, eli vakavampiin aiheisiin päästään nopeammin. Sitä tulee käytyä läpi oma elämäntarina ja kaikki mahdolliset pilvilinnat, myös se, mitä suhteelta halutaan. Onko toinen todella kaiken ikävän ja yksinäisyyden arvoinen?

Lyhyestä virsi kaunis, voidaan siis aika turvallisesti sanoa, että D ja minä tunsimme toisemme paremmin vain viiden lyhyen kuukauden jälkeen kuin monet muut kauemminkin yhdessä olleet pariskunnat, jotka eivät ole olleet kaukosuhteessa. Toki meiltä on jäänyt kokematta asioita, joita ei-kaukosuhdepariskunnat kokevat, emmekä me ole vieläkään asuneet yhdessä, mikä voi olla toisaalta ihan hyväkin asia. Kaukosuhde nimittäin antaa kummallekin osapuolelle enemmän vapautta. Kumpikin voi elää omaa elämäänsä, selvittää omin päin, että mitkä asiat oikeasti kiinnostavat töiden ja opiskelujen ja vapaa-ajan suhteen. On tärkeää muistaa pitää kiinni itselle tärkeistä asioista myös parisuhteessa. Onnellinen parisuhde muodostuu kahdesta onnellisesta ihmisestä. Pitää pystyä vastaamaan omasta onnellisuudestaan ennen kuin voi yrittää tehdä toista onnelliseksi. Ei saa uhrata liian paljon itsestään parisuhteen vuoksi.

Tänään, tasan kaksi vuotta kosinnan jälkeen, olemme hiukan erilaisessa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa kokeilemme D:n kanssa millaista on olla nk. normaalissa suhteessa. Asumme erillämme ja näemme toisiamme viikonloppuisin ja toisinaan iltaisin. Ero kaukosuhteeseen on suuri, enkä voi oikein sanoa, että kumpi on parempi. Kaikista eniten haluaisin jo muuttaa yhteen D:n kanssa, johonkin pikkuhuoneistoon, mutta valitettavasti se ei ole vielä mahdollista. Pitää vain ottaa kaikki irti siitä, mitä meillä on. Iltoja ja viikonloppuja. Vain 100 kilometriä välimatkaa.

Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, milloin olemme sitten menossa naimisiin. Sitähän kihloissa oleminen tarkoittaa, että ollaan menossa naimisiin. Jonain päivänä tulevaisuudessa. Ainoa asia, jonka tiedän varmasti, on se, että joku päivä menemme D:n kanssa naimisiin. Milloin, missä ja miten ovatkin sitten vaikeampia kysymyksiä.

Jos asiat kerta ovat niin epäselviä, saattaisi joku huomauttaa, miksi olemme sitten ylipäänsä kihloissa, ja vielä näin nuorina. Varmasti me voisimme olla "vain" seurustelusuhteessa, ilman hääkellojen kaukaista kuminaa. Nuoriahan tässä ollaan, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, kaukosuhteessa tulevaisuudensuunnitelmat astuvat kuvioihin jo kovin aikaisin. Kihloissa oleminen antaa toivoa ja varmuutta tulevaisuuten liittyen. Helpottaa tietää, että jonain päivänä D ja minä asumme yhdessä ja olemme naimisissa ja elämme yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Odotan innolla yhteistä elämäämme. Aina ei varmasti ole helppoa ja mutkatonta, mutta onneksi minulla on kaikkein paras partner-in-crime.

Pahoittelut ylipitkästä ja siirappisesta postauksesta. (onnittelut jos jaksoit lukea tänne asti) Aihe luonnollisesti herättää minussa tunteita ja ajatuksia, ja halusin niitä nyt sitten täälläkin jakaa, kevyempien postausten vastapainona.

--

D en ik gingen verloven toen we nog maar 5 maanden met elkaar hadden. We hadden een langeafstands-relatie en D kwam voor de derde keer naar Finland, wat betekent dat we elkaar nog maar 3 weken 'in het echt' hadden gezien. Ik was 17, bijna 18, hij was 19.

Veel mensen zouden denken dat zo'n korte relatie, die ook nog eens een langeafstands-relatie is, geen basis is voor een verloving, maar hier zijn we, precies twee jaar later, nog steeds bij elkaar en kijken we uit naar de toekomst.

Het was D die mij vroeg, op een romantische manier ook, en ik zei ja. Waarom? Nou, zelfs na 5 maanden wist ik al dat D en ik goed bij elkaar zouden passen. We hebben dezelfde kijk op het leven, op politiek en meer, hij is m'n beste vriend, hij heeft me door meerdere hele moeilijke perioden in m'n leven geholpen en hij is precies de man met wie ik m'n leven wil leven. Hij laat me ook mezelf zijn, wat een vrijheid is die ik niet met veel mensen heb gehad. Met hem hoef ik me niet slecht te voelen als ik iets op m'n eigen manier doe en m'n eigen plannen voor de toekomst worden niet in de grond gedrukt. D heeft me veel over mezelf geleerd en hij heeft me geholpen om te groeien naar wie ik nu ben.

Eerlijk is eerlijk, als we niet in een langeafstands-relatie zouden zijn, hadden we niet verloofd. Voor zover ik weet is de eerste stap in een relatie een roze gloed van knuffelen en zoenen, wat prima is, en de toekomst van de relatie komt niet echt ter sprake. Het hoeft niet meteen zo serieus te worden, maar in een langeafstands-relatie is de toekomst het uitgangspunt.

Niemand houdt echt van afstandsrelaties. Het is stom om elkaar alleen via de webcam te zien en niet fysiek bij elkaar zijn is een rotgevoel. Handen vasthouden, knuffelen en zoenen enzovoorts. Als je dat wegneemt is praten het enige wat je over houdt. Praten praten praten. Het duurt niet lang voordat de zwaardere topics komen en je gaat door het verhaal van je leven en zoekt grondig uit wat je wil in de toekomst. Wat wil je met deze persoon, is hij of zij het waard om door de negatieve gevoelens en het alleen zijn te komen?

Dus het is aannemelijk om te zeggen dat D en ik elkaar beter kunnen dan veel andere koppels die al langer bij elkaar zijn. Natuurlijk komen we tekort op andere aspecten en we hebben nog steeds niet in hetzelfde huis gewoond, maar dat is misschien ook wel goed. Lange afstand heeft het mogelijk gemaakt voor ons om onze eigen levens te leiden tot op zekere hoogte. Het is belangrijk om jezelf te blijven en niet jezelf kwijt te raken wanneer je een koppeltje vormt. Als je niet voor jezelf zorgt, kan je jezelf niet blij maken en als je niet blij bent, kan je de ander ook niet blij maken. Blij zijn in een relatie is de blijdschap van twee mensen bij elkaar. Om de relatie heel te houden moet je de ander ook z'n zin geven.

Nu, voor het eerst in 2 jaar en 5 maanden proberen we een 'normale' relatie. We wonen apart en zien elkaar in de weekenden en soms 's avonds. Het is anders en ondanks dat ik denk dat het goed is om Nederland zelf te leren kennen, wil ik graag samenwonen met D. Ons eigen huisje, ons eigen appartementje ergens. Op dit moment is het niet echt mogelijk, dus doen we het met wat we hebben. Avonden en weekenden. Maar 100 kilometer bij elkaar vandaan.

Maar, wanneer gaan we dan trouwen? Dat is wat het betekent toch, verloven? De belofte om te trouwen? Ik weet het nog niet. Het enige dat ik weet is dat we ooit gaan trouwen, op een dag. Later dan dat ik zou willen misschien, maar de dag zal komen. Waar en wanneer en hoe zijn vragen waar ik nog geen antwoord op heb.

Waarom dan zo vroeg verloven? We hadden natuurlijk ook gewoon een relatie kunnen hebben zonder elkaar te beloven om te trouwen. We zijn ook jong, maar in een langeafstands-relatie heb je het eerder over de toekomst. Het geeft je hoop en moed als je een ring hebt, omdat je weet dat in de toekomst, hopelijk erg nabije toekomst, we samen zullen wonen en getrouwd zullen zijn en onze levens leven met wat daar allemaal bij komt kijken. Samen oud worden is waar ik op hoop. Het zal allemaal niet makkelijk zijn, maar gelukkig heb ik de beste partner waar ik om kon vragen.

Sorry als dit een beetje lang en zwaar is geworden, ik had gewoon veel te zeggen hierover, zelfs als het iets persoonlijker is dan wat ik normaal post.

Climb the stairs

curve used 'digital film' by julia trotti

Coat: Primark, Scarf: made by Sanne, Sweater: H&M, Skirt: second-hand, Collar: DIY, 

Shoes: DinSko, Bag: Cambridge Satchel Company

Another older outfit, this time from Wednesday two weeks ago when I went walking in Zeist with my German friend Lena. I'll post pictures of the walk itself later.

Not sure if this is my best outfit ever, but it was comfy and sort of cute, so I guess that's what matters the most. The main reason I wore the denim skirt was that with white tights the grey pullover/dress would've been way too short. Like Blair Waldorf says, tights are not pants.

--

Taas vanhempia asukuvia, tällä kertaa kahden viikon takaiselta keskiviikolta. Kävimme saksalaisen kaverini Lenan kanssa kävelemässä Zeistissä, ja Lena otti myös asukuvani. Lisäkuvia kävelyretkeltä laitan tänne myöhemmin.

En ole aivan varma onko tämä asu nyt kaikista onnistunein asuni ikinä, mutta ainakin se oli mukava päällä ja jokseenkin hauska, eli ihan ok asu loppujen lopuksi. Farkkuhame minulla oli päällä, koska muuten harmaa pitkähihainen/mekko olisi ollut aivan liian lyhyt valkoisten sukkahousujen kanssa. Kuten Blair Waldorf sanoo, sukkahousut eivät ole housuja.

--

Nog een iets oudere outfit, deze is van woensdag twee weken terug, toen ik met m'n Duitse vriendin Lena in Zeist ging lopen. Ik zal later meer foto's van de wandeling posten.

Ik weet niet of dit m'n beste outfit ooit is, maar het was comfortabel en leuk, dus ik denk dat het daarom gaat. De reden dat ik de spijkerrok aan had was omdat de grijze pullover/jurk te kort zou zijn met de witte maillot. Zoals Blair Waldorf zegt: een panty is geen broek.

A very non-photogenic Monday

curve used 'digital film' by julia trotti

Coat: Primark, Scarf: made by Sanne, T-shirt: borrowed from D, Pants: H&M, 

Sweater: second-hand, Shoes: Primark

Mondays aren't my favorite days but last week I was looking even worse than usual, probably because I was falling ill. By afternoon I was running a fever so that's the reason for the zombie-like look. The only reason I'm even posting this is because I want to give my readers the right impression, and not just the pretty images. We all have sick days, and on those days nothing is nicer than an overly large t-shirt and a messy bun.

--

Maanantait nyt eivät yleensäkään kuulu lempipäiviini, mutta viime viikolla näytin maanantaiaamuna tavallistakin kuolleemmalta todennäköisesti, koska olin tulossa kipeäksi. Iltapäivällä minulle oli jo noussut kuume, eli siinä syy zombiemaiselle lookille. En ensin ajatellut edes postata näitä, mutta pitäähän lukijoiden saada minusta oikea kuva, ei vain niitä onnistuneempia otoksia. Kaikki ovat joskus kipeitä, ja sairaana ei ole mitään mukavampaa asua kuin ylisuuri t-paita yhdistettynä sotkuiseen nutturaan.

--

Maandagen zijn niet m'n favoriete dagen, maar afgelopen week was nog erger dan normaal, waarschijnlijk omdat ik ziek aan het worden was. Aan het eind van de middag had ik koorts, dus daarom zie ik er uit als een zombie. De enige reden dat ik dit post is omdat ik m'n lezers een goeie indruk wil geven, en niet alleen de mooie plaatjes wil laten zien. We zijn allemaal wel eens zien en op die dagen is er niks lekkerder dan een te groot t-shirt en een losse knot.

Red-white-blue

curve used 'digital film' by julia trotti

Coat: Primark, Scarf: made by the lovely Sanne, Dress: Vila, Sweater: second-hand, 

Shoes: Primark, Bag: Cambridge Satchel Company

My outfit from last Saturday, a sort of transitional outfit, considering that I was wearing a summer dress. The scarf I got from Sanne, an instagram/twitter friend of mine, who posted a picture on twitter a few weeks ago. I really liked the scarf in the picture and half-seriously asked if she'd like to make one for me as well. To my delight she did say yes, and last Friday I got the gorgeous scarf delivered. I've been wearing it almost 24/7 ever since.

Another notion of my outfit, one that I realised only when I started sorting out the pictures, is that I'm wearing the colors of the Dutch flag. But then, Dutch people (and plenty of other countries) have a good taste, choosing a combination of red, white and navy blue for their flag. So classy!

--

Viime lauantain asu, eräänlainen siirtymäkauden asu, mekko kun sattuu olemaan kesämekko. Huivi sen sijaan on uusi, sain sen instagram/twittertutultani Sannelta, joka postaili pari viikkoa sitten kuvaa virkkaamastaan kaulahuivista twitterin puolella. Ihastelin sitä sitten ja puolitosissani kysyin josko hän haluaisi tehdä minullekin samanlaisen, ja ilahduksekseni Sanne sanoikin, että toki hän voi toisenkin huivin virkata. Huivi saapui minulle viime perjantaina paketissa ja nyt olen vilukissana kulkenut huivi kaulassa melkein 24/7.

Toinen huomio asuuni liittyen on valitsemani värimaailma. Huomasin tosin vasta kuvia lajitellessa, että olin pukeutunut Alankomaiden lipun väreihin. No, hollantilaisilla (ja muutamilla muillakin mailla) taitaa vain olla hyvä maku, kun ovat valinneet punaisen, valkoisen ja tummansinisen lippuunsa. Klassisen tyylikästä!

--

Mijn outfit van zaterdag, een beetje een tussenoutfit, want ik had een zomerjurkje aan. De sjaal had ik van Sanne, een instagram/twitter vriendin van me, die een foto op twitter had gezet een paar weken terug. Ik vond hem echt geweldig en half-serieus gevraagd of ze er ook een kon maken voor mij. Onverwacht zei ze ja en afgelopen vrijdag kreeg ik een prachtige sjaal. Ik heb hem nu 24/7 om.

Nog een puntje, toen ik de foto's aan het uitzoeken was realiseerde ik me dat ik de nederlandse vlag kleuren aanhad. Maar ja, Nederlandse mensen (en een hoop andere landen) hebben een goede smaak, door te kiezen voor rood, wit en blauw op hun vlag. Zo'n leuke kleuren!