My impeccable ability to get lost

Don't I have the cutest bike? A real traditional Dutch 'oma fiets' (granny bike) is my current means of transportation, provided by my host-family. (the flowers are from their previous au-pair) It's only too bad it doesn't come with a built-in navigator, I could definitely use one!

I was supposed to go to Utrecht on Thursday, right? Well, I didn't quite make it there. Poor D had to wait me there for over an hour and then I never showed up. Why? That's a funny story...

Going to Utrecht means taking the train, but the train station isn't exactly next to my host-family's home so cycling to the station is the most logical thing to do. It was only too bad that it was my first time going to the station by bike, and I had to cycle there alone. That's a recipe for a disaster, let me tell you.

First I went the right way, but at some point I started to doubt myself, thinking that I had gone the wrong way as usual. So what do I do? I turn around to the opposite direction and cycle until I am certain of two things. One, I had taken the wrong way, and two, I had no idea where I was. I had already missed two trains and there was no way I would make it to Utrecht in time to meet with the Dutch teacher.

At that point, exhausted and confused, I stopped at a bus stop and called the mother of the host-family to ask if she knew where I was. Luckily with her help, and D on the phone with Google Maps telling me where I had to go, I found the right route again. By that time D was already on the train back to Hoorn, poor guy.

Having found the right route, I was cycling quite fast, and that's when my blazer that was hanging on the handle bar decided to fall off and land in between my bike's wheel. Of course I shouldn't have put my blazer on the handle bar at the first place but hey, that would've been much too convenient. Anyways, I fell down with my bike, and my knee hit the ground and the bike's saddle hit me in my inner thigh (no picture of that) which turned black and purple. Lovely.

If I had been in Finland, people would've just passed me without checking whether I was okay or not, but this time I was in the Netherlands, and a nice man stopped by and asked if I was okay. He also helped to lift my bike up. We started the conversation in Dutch, but as I was a little shocked after falling down, my Dutch wasn't really working that well. In fact, the man thought that I had hit my head, but at that point I explained that Dutch wasn't my native language and we switched to English so I could explain him how my blazer had jammed my bike, and how the bike's saddle was a little too high up and that I'm an au-pair and so on. Once he was certain I was definitely good to continue my journey back home, we parted ways in amicable terms.

Finally I made it home, and on Friday when I had to cycle to the station again, (spending the weekend in Hoorn with D) J, the 12-year-old son of my host-family, cycled with me to make sure I didn't get lost again. He also adjusted my bike to fit my height. My host-family's kids are both really nice and I still consider myself very lucky to have found such a great host-family!

Pictures of Friday's outfit and eating out in Amsterdam with D are coming up later, now I want to finally test the new Sims 3 expansion pack!

--

Eikös uusi pyöräni olekin suloinen? Oikea perinteinen hollantilainen 'oma fiets' (mummo pyörä) toimii nyt kulkuvälineenäni host-perheeni luona. (kukat ovat edellisen au-pairin jäljiltä) Harmi vain, ettei pyörässä ole sisäänrakennettua navigaattoria, sille olisi kyllä tarvetta.

Minunhan piti käydä Utrechtissä torstaina, eikö niin? No, suunnitelma meni vähän pieleen... D-raukka joutui odottamaan Utrechtissä yli tunnin, enkä minä loppujen lopuksi edes ilmestynyt paikalle. Miksi? Siinäpä on hauska tarina...

Utrechtiin mennään Driebergenistä junalla (no siis kyllä bussillakin pääsee, mutta juna on nopeampi) mutta juna-asema ei sijaitse host-perheen talon vieressä, eli hollantilaiseen tapaan minun oli tarkoitus pyöräillä asemalle. En tosin ollut aikaisemmin pyöräillyt asemalle, ja minun oli vieläpä tarkoitus pyöräillä yksin. Huono yhdistelmä, kuten kaikki minut tuntevat tietävät.

Pyöräilin ensin oikeaan suuntaan, mutta ennen kuin pääsin asemalle asti rupesin epäilemään suunnistustaitojani ja päädyin siihen tulokseen, että olin varmasti pyöräillyt väärään suuntaan. Äkkikäännös vastakkaiseen suuntaan, ja pyöräilinkin väärään suuntaan kunnes olin varma kahdesta asiasta. Yksi, olin sittenkin mennyt väärään suuntaan, ja kaksi, minulla ei ollut hajuakaan siitä missä olin. Lisäksi olin jo myöhästynyt kahdesta junasta, joten en olisi millään edes ehtinyt Utrechtiin ajoissa tapaamaan hollannin opettajia.

Mitäs siinä sitten, nääntyneenä ja eksyksissä pysähdyin sitten lähimmälle bussipysäkille ja nolona soitin host-perheen äidille kysyäkseni josko hän tietäisi, että missä minä olin. Onneksi hän tiesi suunnilleen, että missä minä olin, ja D:kin auttoi, hän katsoi koneeltaan Google Mapsista, että mitä tietä minun pitäisi mennä ja selosti sitten puhelimessa melkein metri metriltä oikean reitin. Oikea reitti siis löytyi, tosin siinä vaiheessa D oli jo junassa matkalla takaisin Hoorniin eli juna-aseman sijasta minäkin päätin suunnistaa kotiin host-perheen luokse.

Oikean reitin löydyttyä pyöräilin kohtuullisen vauhdikkaasti, ja tietenkin silloin bleiserini, joka roikkui ohjaustangolla, putosi pyörän pinnojen väliin. Kaaduin siinä sitten maahan, polvi auki ja ihan järkyttävä mustelma sisäreiteen, kun pyörän satula osui siihen kipeästi. (mustelmasta en ruvennut ottamaan kuvaa) Olisi pitänyt laittaa bleiseri takkarille ohjaustangon sijasta, mutta hyvähän tässä on jälkiviisastella.

Suomessa ihmiset olisivat varmaan kulkeneet ohitse, kuten silloin kun kaaduin pyörällä Suomessa, mutta Alankomaissa on vähän eri meininki. Olihan se tietysti hiukan hämmentävää, kun ystävällinen hollantilaismies pysähtyi auttamaan ja tarkistamaan, että oliko kaikki hyvin. Keskustelu lähti käyntiin hollanniksi, mutta hengästyneenä ja shokissa en muistanut puoliakaan siitä miten hollantia puhutaan, ja hollantilaismies ehti jo luulla, että olin lyönyt pääni kaatuessani. Selitin siinä sitten huonolla hollannilla, että en ole hollantilainen ja siinä vaiheessa keskustelun kieli vaihtuikin englanniksi. Kerroin miehelle, että mitä oli tapahtunut ja vakuutin, että en ollut lyönyt päätäni maahan vaan voisin kyllä jatkaa matkaa turvallisesti. Jatkoimme sitten kumpikin matkaa omiin suuntiimme.

Lopulta pääsin sitten turvallisesti (no ainakin loppumatka sujui turvallisesti!) kotiin ja perjantaina, kun minun piti pyöräillä juna-asemalle (viikonloppu D:n luona) J, host-perheen 12-vuotias poika, pyöräili samaa matkaa, jotta en eksyisi uudestaan. Hän myös sääti pyörän satulan oikealle korkeudelle. Host-perheeni lapset ovat kyllä molemmat todella mukavia, olen ihan hirveän iloinen, että löysin näin kivan perheen!

Kuvia perjantain asusta ja ravintolaillallisesta D:n kanssa myöhemmin, nyt haluan viimein testata uutta Sims 3 lisäosaa!

--

Heb ik niet de schattigste fiets? Een echte oma fiets is mijn nieuwe vervoersmiddel, verzorgd door mijn gastfamilie. (de bloemen zijn van hun vorige au-pair) Het is alleen jammer dat er geen navigatiesysteem op zit, ik kan er wel een gebruiken!

Ik zou eigenlijk naar Utrecht gaan donderdag, toch? Nou, ik ben er niet echt gekomen. D moest een uur op me wachten in Utrecht en ik kwam maar niet. Waarom? Grappig verhaal...

Naar Utrecht betekent met de trein, maar het station is niet echt naast de deur, dus op de fiets is het meest logisch. Het was alleen jammer dat ik voor de eerste keer met de fiets naar het station ging, en ik zelf de weg moest vinden. Dat is wachten op problemen, geloof mij.

Eerst ging ik de goeie kant op, maar op een gegeven moment ging ik twijfelen en dacht ik dat ik de verkeerde kant op was gegaan. Dus wat doe ik? Ik ga de andere kant op en fiets totdat ik zeker ben van twee dingen. Een, ik was verkeerd gegaan en twee, ik had geen idee waar ik was. Ik had bijna twee treinen gemist en er was geen manier waarop ik op tijd in Utrecht zou komen om de leraar te ontmoeten.

Op dat moment, uitgeput en verward, ben ik bij een bushalte gestopt en de moeder van mijn gastfamilie gebeld en gevraagd of zij wist waar ik was. Gelukkig met haar hulp en D aan de telefoon met Google maps om me te vertellen waar ik heen moest, had ik de weg terug gevonden. Tegen die tijd was D al in de trein terug naar Hoorn, arme jongen.

Eindelijk de weg teruggevonden, fietste ik best hard en toen viel mijn blazer van het stuur af en belandde tussen mijn wielen. Natuurlijk had ik hem daar niet neer moeten leggen, maar ja, dat zou te makkelijk geweest zijn. In ieder geval, ik viel met m'n fiets en m'n knie raakte de grond en het zadel raakte me aan de binnenkant van mijn dij (geen foto!) en het is nu zwart en paars. Fantastisch.

Als ik in Finland geweest zou zijn, had iedereen gewoon langsgelopen zonder iets te vragen, maar nu, in Nederland, had een aardige man voor me gestopt om te vragen of alles goed ging. Hij zette ook mijn fiets weer rechtop. We praatten wat in het Nederlands, maar omdat ik een beetje geschrokken was, ging het niet zo lekker met m'n Nederlands. Sterker nog, die man dacht dat ik op m'n hoofd gevallen was, maar toen ik hem vertelde dat Nederlands niet mijn moedertaal is en we overgingen op Engels, kon ik hem uitleggen dat mijn blazer tussen de wielen was gekomen en hoe het zadel te hoog is en dat ik au-pair ben en zo. Toen hij overtuigd was dat het goed ging, ging ik verder met m'n reis terug naar huis.

Eindelijk was ik thuis, en op vrijdag, toen ik weer naar het station moest (om het weekend met D te zijn) heeft J, de 12 jarige zoon van de familie met me meegefietst, zodat ik niet weer de weg kwijt zou raken. Hij heeft ook m'n zadel goed gezet, zodat ik er goed op kan zitten. De kinderen van m'n gastfamilie zijn erg aardig en ik ben erg blij dat ik zo'n geweldige gastfamilie heb gevonden!

Foto's van de outfit van vrijdag en het uit eten gaan met D komen later, ik wil nu eindelijk het nieuwe uitbreidingspakket van de Sims 3 uitproberen!